Ofatumumabi vs. Teriflunomidi: Kahden MS-lääkkeen vertailu

Sisällysluettelo

• Taustatietoa: MS-hoidon vaihtoehdoista
• Tutkimusmenetelmät: Miten tutkimus suoritettiin
• Potilasominaisuudet: Ketkä osallistuivat tutkimuksiin
• Keskeiset tulokset: Yksityiskohtaiset tulokset molemmista tutkimuksista
• Turvallisuusprofiili: Sivuvaikutukset ja haittatapahtumat
• Päätelmät: Mitä tutkimus merkitsee potilaille
• Tutkimuksen rajoitukset: Mitä tutkimus ei pystynyt osoittamaan
• Potilassuositukset: Vaihtoehtojen harkinta
• Lähdetiedot

Taustatietoa: MS-hoidon vaihtoehdoista

Multipli skleroosi on monimuotoinen hermostosairaus, jossa immuunijärjestelmä hyökkää virheellisesti hermojen suojakalvoa vastaan. Tutkimus on osoittanut, että B-solut osallistuvat merkittävästi tähän prosessiin. Ofatumumabi on ihonalainen lääke, joka kohdistuu erityisesti B-soluihin ja vähentää niiden määrää. Se on täysin ihmisen vasta-aine, joka sitoutuu B-solujen CD20-reseptoreihin eri tavalla kuin muut vastaavat lääkkeet.

Teriflunomidia otetaan kerran päivässä suun kautta, ja se vaikuttaa estämällä pyrimidiinisynteesiä, mikä vähentää sekä T- että B-solujen aktiivisuutta. Vaikka molemmat lääkkeet on hyväksytty relapsoivan MS-taudin hoitoon, niiden suhteellista tehoa ei ollut vertailtu suorissa suurissa kliinisissä tutkimuksissa ennen tätä tutkimusta.

Aikaisemmat tutkimukset viittasivat siihen, että teriflunomidin teho on verrattavissa vanhempiin injektiolääkkeisiin kuten interferoneihin ja glatrameeriasetaattiin, mutta se saattaa olla vähemmän tehoisa kuin uudet suun kautta annettavat hoidot ja monoklonaaliset vasta-aineet. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarjota selkeää vertailutietoa potilaiden ja lääkäreiden päätöksenteon tueksi.

Tutkimusmenetelmät: Miten tutkimus suoritettiin

ASCLEPIOS I- ja II -tutkimukset olivat kaksi samanaikaista vaiheen 3 kliinistä tutkimusta, jotka suoritettiin useissa maailmanlaajuisissa sairaaloissa. Nämä olivat kaksoissokkoutettuja, kaksoisplacebokontrolloituja tutkimuksia, mikä tarkoitti, että kumpikaan potilaat tai tutkijat eivät tienneet, kuka sai kumpaa aktiivista lääkettä. Potilaat saivat joko molempia aktiivisia lääkkeitä tai molempia placebolääkkeitä sokkoutuksen ylläpitämiseksi.

Potilaat arvottiin satunnaisesti saamaan joko:

1. Ihonalaista ofatumumabbia (20 mg neljän viikon välein aloitusannosten jälkeen päivinä 1, 7 ja 14) plus suun kautta annettavaa placebolääkettä
2. Suun kautta annettavaa teriflunomidia (14 mg päivittäin) plus ihonalaisia placeboinjektioita

Hoitojakso kesti jopa 30 kuukautta, ja mediaaniseuranta-aika oli 1,6 vuotta. Potilaat oppivat antamaan itselleen ihonalaiset pistokset ensimmäisen lääkärinvalvonnan alla olevan kuukauden jälkeen. Tutkimukset suunniteltiin havainnoimaan 40 %:n eroa vuotuisissa relapsimääriissä kahden hoidon välillä yli 90 %:n tilastollisella voimalla.

Tutkijat mittasivat useita loppupisteitä, mukaan lukien:

• Vuotuinen relapsimäärä (vahvistettujen MS-relapsien määrä vuodessa)
• Vammautumisen eteneminen vahvistettuna 3 ja 6 kuukauden kohdalla
• Vammautumisen parantuminen vahvistettuna 6 kuukauden kohdalla
• Aivovaurioiden ja tilavuusmuutosten MRI-mittaukset
• Neurofilamenttikevytketjun pitoisuudet veressä (hermovaurion biomarkkeri)
• Turvallisuus- ja sivuvaikutusprofiilit

Potilasominaisuudet: Ketkä osallistuivat tutkimuksiin

Tutkimuksiin osallistui yhteensä 1 882 potilasta – 946 ofatumumabi-ryhmään ja 936 teriflunomidi-ryhmään. Osallistujat olivat 18–55-vuotiaita, ja heillä oli relapsoivia MS-muotoja, mukaan lukien sekä relapsoiva-remittoiva MS että toissijainen progressiivinen MS, jossa on jatkuvaa taudin aktiivisuutta.

Keskeiset potilasominaisuudet tutkimusten alkaessa:

• Keski-ikä: 37,8–38,9 vuotta hoitoryhmittäin
• Noin 68 % oli naisia
• 94 %:lla oli relapsoiva-remittoiva MS, 6 %:lla toissijainen progressiivinen MS aktiivisuudella
• Keskimääräinen aika oireiden alkamisesta: 8,2–8,4 vuotta
• Keskimääräinen aika diagnoosista: 5,5–5,8 vuotta
• Noin 40 % ei ollut saanut aiempaa tautimuuntavaa hoitoa
• Keskimääräinen laajennettu vammautumisasteen arviointiasteikko (EDSS) -pisteet: 2,86–2,97 (kohtalainen vammautuneisuus)

Potilaat olivat kokenut keskimäärin 1,2–1,3 relapsia vuoden aikana ennen tutkimukseen osallistumista. Noin 60 %:lla ei ollut gadoliniumia sitovia aivovaurioita alkuperäisissä MRI-kuvissa, mikä viittasi osallistujien taudin aktiivisuuden vaihteluun.

Keskeiset tulokset: Yksityiskohtaiset tulokset molemmista tutkimuksista

Tulokset osoittivat johdonmukaisesti ofatumumabin paremmat lopputulokset molemmissa tutkimuksissa ja useilla mittareilla. Päätepiste, vuotuinen relapsimäärä, osoitti dramaattisia eroja kahden hoidon välillä.

ASCLEPIOS I -tutkimuksessa:

• Ofatumumabi-ryhmä: 0,11 relapsia vuodessa
• Teriflunomidi-ryhmä: 0,22 relapsia vuodessa
• Ero: -0,11 (95 % CI: -0,16 to -0,06)
• Tilastollinen merkitsevyys: P<0,001 (erittäin merkitsevä)

ASCLEPIOS II -tutkimuksessa:

• Ofatumumabi-ryhmä: 0,10 relapsia vuodessa
• Teriflunomidi-ryhmä: 0,25 relapsia vuodessa
• Ero: -0,15 (95 % CI: -0,20 to -0,09)
• Tilastollinen merkitsevyys: P<0,001 (erittäin merkitsevä)

Kun molempien tutkimusten data yhdistettiin, myös vammautumistulokset suosivat ofatumumabia:

• Vammautumisen paheneminen vahvistettuna 3 kuukauden kohdalla: 10,9 % ofatumumabilla vs. 15,0 % teriflunomidilla (vaaransuhde 0,66, P=0,002)
• Vammautumisen paheneminen vahvistettuna 6 kuukauden kohdalla: 8,1 % ofatumumabilla vs. 12,0 % teriflunomidilla (vaaransuhde 0,68, P=0,01)
• Vammautumisen parantuminen vahvistettuna 6 kuukauden kohdalla: 11,0 % ofatumumabilla vs. 8,1 % teriflunomidilla (vaaransuhde 1,35, P=0,09)

MRI-tulokset osoittivat merkittäviä hyötyjä ofatumumabille:

• Gadoliniumia sitovien aivovaurioiden määrä kuvassa: 0,03–0,05 ofatumumabilla vs. 0,24–0,51 teriflunomidilla (suhteet 0,10–0,11, P<0,001)
• Uusien tai laajentuvien T2-vaurioiden vuotuinen määrä: 0,72–1,41 ofatumumabilla vs. 4,00–5,01 teriflunomidilla (suhteet 0,18–0,28, P<0,001)
• Seerumin neurofilamenttikevytketjun pitoisuudet (hermovaurion biomarkkeri) olivat merkitsevästi alhaisemmat ofatumumabilla kuukaudesta 3 eteenpäin
• Aivotilavuuden muutokset eivät olleet merkitseviä hoitojen välillä

Turvallisuusprofiili: Sivuvaikutukset ja haittatapahtumat

Molemmat hoidot osoittivat yleisesti ottaen suotuisan turvallisuusprofiilin, vaikkakin eroja tietyissä sivuvaikutuksissa. Huomattavin ero oli injektioon liittyvissä reaktioissa, jotka olivat yleisempiä ofatumumabilla.

Keskeiset turvallisuustulokset:

• Injektioon liittyvät reaktiot: 20,2 % ofatumumabilla vs. 15,0 % teriflunomidilla (placeboinjektiot)
• Vakavat infektiot: 2,5 % ofatumumabilla vs. 1,8 % teriflunomidilla
• Kummankaan hoidon osalta ei ilmennyt odottamattomia turvallisuussignaaleja
• Turvallisuusprofiili vastasi aiemmin näistä lääkkeistä tiedettyä

Vakavien infektioiden samankaltaiset määrät kahden hoidon välillä on erityisen huomionarvoista, koska B-soluja vähentävien hoitojen, kuten ofatumumabin, odotetaan aiheuttavan korkeampia infektioriskejä. Se, että infektioiden määrät olivat vertailukelpoisia, viittaa siihen, että ofatumumabin kohdennettu mekanismi tarjoaa tehoa ilman, että se heikentää liikaa infektioiden torjuntakykyä.

Päätelmät: Mitä tutkimus merkitsee potilaille

Tämä suora vertailu tarjoaa vahvoja todisteita siitä, että ofatumumabi on tehokkaampi kuin teriflunomidi useilla MS-taudin aktiivisuuden tärkeillä mittareilla. Noin 50 %:n vähenemä vuotuisissa relapsimäärissä edustaa kliinisesti merkityksellistä eroa, joka voi vaikuttaa merkittävästi potilaiden elämänlaatuun.

Vammautumistulokset ovat erityisen tärkeitä, koska pitkäaikaisen vammautumisen ehkäiseminen on MS-hoidon ensisijainen tavoite. 32–34 %:n riskin vähenemä vammautumisen etenemisessä ofatumumabilla viittaa siihen, että tämä hoito saattaa tarjota paremman pitkäaikaisen suojan pysyvää hermovauriota vastaan.

MRI-tulokset tarjoavat biologista näyttöä, joka tukee kliinisiä löydöksiä, osoittaen huomattavasti vähentynyttä tulehduksellista aktiivisuutta ja vaurioiden muodostumista ofatumumabi-ryhmässä. Neurofilamenttikevytketjun pitoisuuksien lasku tukee edelleen sitä, että ofatumumabi vähentää tehokkaammin MS-taudin taustalla olevaa hermovaurioprosessia.

Tutkimuksen rajoitukset: Mitä tutkimus ei pystynyt osoittamaan

Vaikka nämä tutkimukset tarjoavat arvokasta vertailutietoa, useita rajoituksia tulisi ottaa huomioon. Noin 1,6 vuoden seuranta-aika on suhteellisen lyhyt krooniselle sairaudelle kuten MS, joka kehittyy vuosikymmenten aikana. Pitkäaikaista dataa tarvittaisiin ymmärtämään, miten nämä hoidot vertautuvat pidemmillä aikaväleillä.

Tutkimukset sulkivat pois potilaat, joilla oli tiettyjä sairauksia rinnakkain ja jotka olivat saaneet tiettyjä aiempiä hoitoja, joten tulokset eivät välttämättä päde täysin kaikkiin MS-potilaisiin kliinisessä käytännössä. Lisäksi tutkimuspopulaatio koostui ensisijaisesti relapsoiva-remittoivan MS:n potilaista, joten tulokset saattavat olla vähemmän sovellettavissa potilaisiin, joilla on progressiivisia muotoja ilman relapsiaktiivisuutta.

Kaksoisplacebokontrolloitu suunnittelu tarkoitti, että kaikki potilaat saivat sekä injektioita että tabletteja, mikä saattaa vaikuttaa siihen, miten nämä tulokset yleistyvät käytännön tilanteisiin, joissa potilaat saavat tyypillisesti vain toista annosmuotoa. Potilaiden mieltymyksiä injektio- vs. tablettihoidon suhteen ei arvioitu tässä tutkimuksessa.

Potilassuositukset: Vaihtoehtojen harkinta

Näiden löydösten perusteella potilaiden ja kliinikkojen tulisi harkita useita tekijöitä valitessaan näiden hoitojen välillä:

1. Tehon prioriteetit: Jos päätavoitteena on relapsien vähentämisen ja vammautumisen ehkäisyn maksimointi, ofatumumabi osoitti ylivertaista tehokkuutta
2. Annostelumieltymykset: Ofatumumabi vaatii kuukausittaisia ihonaisia pistoksia aloitusannosten jälkeen, kun taas teriflunomidi on päivittäinen suun kautta annettava lääke
3. Sivuvaikutusprofiili: Ofatumumabilla oli korkeammat injektioreaktioiden määrät, kun taas molemmilla oli samankaltaiset infektioriskit
4. Yksilölliset riskitekijät: Henkilökohtainen sairaushistoria ja erityiset huolenaiheet tulisi ohjata yhteistä päätöksentekoa neurologin kanssa
5. Vakuutuskattavuus: Käytännön näkökohdat, kuten vakuutushyväksynnät ja omavastuukustannukset, voivat vaikuttaa hoitovalintoihin

Nämä tulokset tarjoavat parhaan saatavilla olevan laadukkaan näytön näiden kahden hoitotavan vertailuun. Potilaat, jotka käyttävät parhaillaan teriflunomidia ja joilla on edelleen taudin aktiivisuutta, voivat keskustella lääkäreidensä kanssa siitä, voisiko vaihto ofatumumabiin tai toiseen korkeamman tehon hoitoon tarjota paremman taudin hallinnan.

Lähdetiedot

Alkuperäisen artikkelin otsikko: Ofatumumab versus Teriflunomide in Multiple Sclerosis

Kirjoittajat: S.L. Hauser, A. Bar-Or, J.A. Cohen, G. Comi, J. Correale, P.K. Coyle, A.H. Cross, J. de Seze, D. Leppert, X. Montalban, K. Selmaj, H. Wiendl, C. Kerloeguen, R. Willi, B. Li, A. Kakarieka, D. Tomic, A. Goodyear, R. Pingili, D.A. Häring, K. Ramanathan, M. Merschhemke, and L. Kappos, for the ASCLEPIOS I and ASCLEPIOS II Trial Groups

Julkaisu: New England Journal of Medicine 2020;383:546-57

DOI: 10.1056/NEJMoa1917246

Tämä potilasystävällinen artikkeli perustuu vertaisarvioituun tutkimukseen suuresta lääketieteellisestä aikakauslehdestä. Se säilyttää kaikki alkuperäiset tiedot ja löydökset samalla tehdessään tiedon saavutettavaksi potilaille ja hoitajille.