Osteoporoosi: Kattava potilasopas ehkäisyyn ja hoitoon

Osteoporoosi on vakava luusairaus, joka vaikuttaa miljooniin ihmisiin, usein pysyen oireettomana murtumaan asti. Tämä opas pohjautuu vuoden 2022 uusimpiin kliinisiin suosituksiin ja tarjoaa niistä selkeän, käytännönläheisen yhteenvedon potilaille. Siinä käsitellään seulontaa, diagnostiikkaa, hoitovaihtoehtoja sekä johdonmukaisen hoidon tärkeyttä heikentävien murtumien ehkäisyssä – murtumat voivat johtaa vammautumiseen ja ennenaikaiseen kuolemaan.

Sisällysluettelo

• Osteoporoosin vaikutus ja yleiskatsaus
• Ongelman laajuus
• Osteoporoosihoidon kriisi
• Murtumien lääketieteelliset vaikutukset
• Osteoporoosin taloudellinen taakka
• Osteoporoosin syntymekanismit
• Yleiset suositukset kaikille potilaille
• Diagnostinen arviointi
• Lääkehoitosuositukset
• Hoidon seuranta ja vasteseuranta
• Lähteet

Osteoporoosin vaikutus ja yleiskatsaus

Osteoporoosi on yleisin aineenvaihduntaliusairaus sekä Yhdysvalloissa että maailmanlaajuisesti. Sitä kutsutaan usein ”hiljaiseksi sairaudeksi”, koska se ei yleensä aiheuta oireita ennen murtumaa. Sairautta luonnehtii matala luutiheys, luukudoksen heikentyminen, häiriintynyt luurakenne, alentunut lujuus ja lisääntynyt murtumariski.

Maailman terveysjärjestön WHO:n määritelmän mukaan osteoporoosi diagnosoidaan, kun luutiheys (BMD) on vähintään 2,5 keskihajontaa alle nuoren aikuisen vertailuryhmän keskiarvon (T-piste ≤ -2,5).

Osteoporoosia voidaan verrata muihin riskitekijöihin: kuten kohonnut verenpaine lisää aivohalvausriskiä ja korkea kolesteroli sydäntautiriskiä, osteoporoosi nostaa murtumariskiä. Vaikka suurin riski on erittäin matalan BMD:n omaavilla, useimmat murtumat sattuvat potilailla, joiden T-piste on parempi kuin -2,5. Murtumariiskiin vaikuttavat myös muut tekijät, kuten kaatumiset, lihasheikkous ja huono luunlaatu, joita luutiheysmittaukset eivät yksinään paljasta.

Ongelman laajuus

Osteoporoosi vaikuttaa valtavaan määrään ihmisiä kaikissa väestöryhmissä. Yli 50-vuotiaista valkoihoisista yhdysvaltalaisnaisista noin 50 % ja miehistä noin 20 % saa osteoporoottisen murtuman elinaikanaan.

Murtumien esiintyvyys vaihtelee eri väestöryhmien ja luuston osien välillä:

• Naisilla ei-hispanoilla valkoisilla ja hispaanitaustaisilla on suurin murtumariski
• Seuraavina tulevat alkuperäisamerikkalaiset, afroamerikkalaiset ja aasialaistaustaiset
• Miehillä ei-hispanoilla valkoisilla on suurin ikävähennetty lonkkamurtumien esiintyvyys
• Hispanoilla ja mustilla miehillä esiintyvyydet ovat samankaltaisia, aasialaisilla alhaisin

Vuoden 2014 analyysin mukaan miesten itseraportoimien ei-traumaattisten murtumien esiintyvyys oli:

• Ei-hispanoilla valkoisilla: 17,1 %
• Afroamerikkalaisilla: 15,1 %
• Hispanoamerikkalaisilla: 13,7 %
• Aasialaisamerikkalaisilla: 10,5 %
• Afrokaribialaisilla: 5,5 %
• Hongkongin kiinalaisilla: 5,6 %
• Korealaisilla: 5,1 %

NHANES III -aineiston perusteella arvioidaan, että yli 10,2 miljoonalla yhdysvaltalaisella on osteoporoosi ja 43,4 miljoonalla matala luutiheys. Nykyennusteena osteoporoosia on 12,3 miljoonalla.

Vuosittain todetaan 2 miljoonaa uutta osteoporoottista murtumaa, mikä ylittää sydäninfarktien, rintasyöpien ja eturauhassyöpien yhteismäärän. Ennusteena murtumien määrä nousee 68 %:lla vuoteen 2040 mennessä, yli 3,2 miljoonaan tapaukseen.

Osteoporoosihoidon kriisi

Osteoporoosi jää usein tunnistamatta ja alihoidetuksi huolimatta tehokkaista hoitomuodoista. Erityisen huolestuttavaa on murtumien mahdollisesti vaaralliset seuraukset. Lonkkamurtumat lisäävät merkittävästi kuolemanriskiä seuraavan vuoden aikana ja ennustavat uusia murtumia.

Hälyttävää on, että jopa 80–95 % potilaista kotiutetaan lonkkamurtuman korjauksen jälkeen ilman murtumien ehkäisyhoitoa tai -suunnitelmaa. Tämä on merkittävä aukko potilashoidossa.

Aikainen diagnosointi ja hoito vähentävät murtumien määrää, viivyttävät vammautumista ja lisäävät elinikää. Medicare-aineistot osoittavat, että lonkkamurtumien riski laski vuosina 2002–2012, mikä osui yhteen laajentuneen luutiheystestauksen ja tehokkaiden hoitojen käyttöönoton kanssa.

Riskin lasku kuitenkin pysähtyi vuosina 2013–2015. Syynä on todennäköisesti useita tekijöitä, kuten vähenevä saatavuus DXA-laitteisiin ja vähemmän tehtyjä tutkimuksia. Vähemmän potilaita diagnosoidaan ja hoidetaan.

Osteoporoosihoidon aukko – ero hoidon tarvitsevien ja hoidettujen potilaiden välillä – on maailmanlaajuinen kriisi. Sen ratkaisemiseksi tarvitaan monipuolisia toimenpiteitä.

Murtumien lääketieteelliset vaikutukset

Murtumat ja niiden komplikaatiot ovat osteoporoosin vakavimmat seuraukset. Yleisimpiä ovat selkärangan, lonkan ja rannen murtumat. Useimmat iäkkäiden murtumat liittyvät ainakin osittain matalaan luutiheyteen, vaikka ne johtuisivat isommastakin traumasta.

Kaikki murtumat lisäävät uusien murtumien riskiä iäkkäillä. Suuri tutkimus osoitti, että sekä korkean että matalan trauman murtumat ennustavat matalaa BMD:tä ja kohonnutta tulevaa murtumariskiä.

Mikä tahansa suuren luun murtuma yli 50-vuotiaalla on varoitusmerkki, joka vaatii välitöntä arviointia ja hoitoa. Sormien, varpaiden, kasvojen ja kalloon liittyvät murtumat eivät yleensä liity osteoporoosiin, vaan ovat tyypillisesti traumaattisia.

Murtumien seurauksena voi olla täysin paraneminen tai krooninen kipu, vammautuminen ja ennenaikainen kuolema. Lonkka-, selkäranka- ja ranneumurtumat heikentävät elämänlaatua, erityisesti lonkkamurtumat. Matalan energian lantion ja olkavarren murtumat lisäävät sairastuvuutta ja kuolleisuutta.

Murtumien jälkeiset psyykkiset oireet, kuten masennus ja itsetunnon lasku, ovat yleisiä potilailla, jotka kamppailevat kivun, liikkumisrajoitteiden ja itsenäisyyden menetyksen kanssa.

Lonkkamurtumat

Lonkkamurtumiin liittyy 8,4–36 %:n lisäkuolleisuus vuodessa, miehillä korkeampi kuin naisilla. Noin 20 % potilaista tarvitsee pitkäaikaista hoitokotihoidon jatkamisen vuoksi.

Tämä on erityisen tärkeää tytöille, jotka saavat 40–50 % kokonaisluumassastaan varhaisnuoruudessa. Nopean kasvun aikana uuden luun mineralisoituminen kestää kuukausia, mikä johtaa jaksoihin, jolloin luutiheys on alhainen ja murtumaherkkyys kohonnut. Erityisen haavoittuvaisia ovat 10–14-vuotiaat.

Murtumataajuus tasoittuu 20-vuotiaana huippuluutiheyden saavuttamisen myötä. Luutiheys vakiintuu 40-vuotiaana ja alkaa laskea, naisilla vaihdevuosien aikana nopeasti (noin 2 % vuodessa 10 vuoden ajan). Ikä luun heikkenemistä, mikä altistaa tuleville murtumille.

Perinnölliset tekijät vaikuttavat 60–80 % aikuisen luumassasta. Muunneltaviin tekijöihin kuuluvat ravinto, liikunta, tupakointi, pitkäaikaissairaudet ja lääkkeet. Riittämätön luuston kehitys nuorena lisää murtumariskiä, kun taas korkea huippuluutiheys suojaa myöhemmällä iällä.

Luun uudistuminen

Luusto sopeutuu dynaamisesti hormonaalisiin, mekaanisiin ja lääkeaineisiin ärsykkeisiin luun uudistumisen kautta. Kasvun päätyttyä luusto korjaa vaurioita uudistumisprosessilla, joka tapahtuu kaikissa luupinnoissa.

Suurin osa pinnoista on trabekulaarisessa luussa, joustavassa luuhilassa, joka on pitkien luiden päissä ja selkärangan nikamissa. Tämä rakenne tarjoaa suurimman lujuuden pienimmällä painolla, mutta altistaa myös luun hajoamiselle.

Yleiset suositukset kaikille potilaille

Nämä suositukset koskevat vaihdevuosi-ikäisiä naisia ja yli 50-vuotiaita miehiä:

• Terveydenhuollon ammattilaisten tulisi neuvoa potilaita heidän osteoporoosi- ja murtumariskeistään sekä mahdollisista seurauksista (toimintakyvyn heikkeneminen, itsenäisyyden menetys, lisääntynyt kuolleisuus)
• Suositellaan riittävää kalsiuminsaantia: 1000 mg/päivä 50–70-vuotiailla miehillä; 1200 mg/päivä yli 50-vuotiailla naisilla ja yli 70-vuotiailla miehillä. Lisäravinteita tarvittaessa.
• Seurata seerumin D-vitamiinipitoisuutta (25-hydroksivitamiini D) ja varmistaa riittävyys (≥30 ng/ml, mutta ≤50 ng/ml)
• Määrätä tarvittaessa D-vitamiinilisää (800–1000 IU/päivä) yli 50-vuotiaille. Korkeampia annoksia voi tarvita imeytymishäiriöistä kärsivillä.
• Tunnistaa ja hoitaa kaatumisriskiä lisääviä tekijöitä, kuten väsyttäviä lääkkeitä, monilääkitystä, matalaa verenpainetta, kävely- tai näköongelmia sekä vanhentuneita silmälaseja
• Neuvota tupakoinnin lopettamisesta ja liiallisen alkoholinkäytön välttämisestä; ohjata tarvittaessa erikoishoitoon
• Neuvoa tasapaino-, lihasvoima- ja turvallisen liikkumisen harjoituksista murtumien ehkäisyyn
• Kotona asuvilla potilailla arvioida ja vähentää kotona tapahtuvia kaatumisvaaroja
• Murtumapotilaille voidaan määrätä itsehoitolääkkeitä kipuun, lämpö-/jäähdystelyä, rajoitettua lepoa, fysioterapiaa ja muita hoitomuotoja
• Kroonisesta kivusta kärsivät ohjataan kivunhallintaan tai fysiatrialle
• Koordinoida murtumapotilaan hoitoa murtumayhteyspalvelun (FLS) ja moniammatillisten ohjelmien kautta, joissa potilaat ohjataan arviointiin, hoitoon ja kuntoutukseen

Diagnostinen arviointi

Diagnostiseen arviointiin liittyvät suositukset:

• Tutkia kaikki aikuisiän murtumat osteoporoosin mahdollisena syynä
• Mittaa pituus vuosittain stadiometrillä (ilman kenkiä)
• Dokumentoi kaatumishistoria
• Suorita luuntiheysmittaus (BMD) seuraavissa tapauksissa:
  • Naiset yli 64-vuotiaana ja miehet yli 69-vuotiaana
  • Vaihdevuosi-ikäiset naiset ja 50–69-vuotiaat miehet riskiprofiilin perusteella
  • Vaihdevuosi-ikäiset naiset ja yli 50-vuotiaat miehet, joilla on aikuisiän murtumahistoria
  • DXA-laitteistoilla, joissa noudatetaan laadunvarmistusta
  • Mahdollisuuksien mukaan samassa paikassa ja samalla laitteella jokaisen testin yhteydessä
• Säilytä osteoporoosidiagnoosi, vaikka myöhempi DXA T-piste olisi yli -2,5, jos diagnoosi on tehty aikuisiän murtuman perusteella
• Selkärangan murtumien havaitsemiseksi suorita kuvantaminen (röntgen tai DXA) seuraavissa tapauksissa:
  • Naiset yli 64-vuotiaana, jos lonkan T-piste on ≤ -1,0
  • Naiset yli 69-vuotiaana ja miehet yli 79-vuotiaana, jos selkärangan tai lonkan T-piste on ≤ -1,0
  • Miehet 70–79-vuotiaana, jos selkärangan tai lonkan T-piste on ≤ -1,5
  • Vaihdevuosi-ikäiset naiset ja yli 50-vuotiaat miehet, joilla on erityisiä riskitekijöitä:
    • Aikuisiän murtuma
    • Pituuden menetys ≥3,8 cm (nykyisen ja huippupituuden ero)
    • Odotettavissa oleva pituuden menetys ≥2 cm (nykyisen ja viimeisen mitatun pituuden ero)
    • Pitkäaikainen glukokortikoidihoito
    • Kilpirauhasen liikatoiminta
• Poissulkea muut luukatoon liittyvät sairaudet
• Mittaa tarvittaessa luunvaihdunnan merkkiaineita luukadon nopeuden arvioimiseksi
• Ennen ortopedisia leikkauksia arvioida luuston terveys ja mitata luuntiheys riskiprofiilin perusteella

Lääkehoitosuositukset

Hoitosuosituksiin kuuluvat:

• Hoidon tulee olla yksilöllistä
• FDA-hyväksytyt lääkevaihtoehdot osteoporoosiin:
  • Bisfosfonaatit (alendronaatti, ibandronaatti, risedronaatti, tsoledronihappo)
  • Estrogeeniin liittyvät hoidot (ET/HT, raloksifeeni, konjugoidut estrogeenit/basedoksifeeni)
  • Kilpirauhasen lisärauhasen hormonin analogit (teriparatidi, abaloparatidi)
  • RANK-ligandin estäjä (denosumab)
  • Sklermostiinin estäjä (romosotsumab)
  • Lohikalkitoniini
• Harkitse lääkehoitoa vaihdevuosi-ikäisillä naisilla ja yli 50-vuotiailla miehillä, joilla on:
  • Ensisijaisen ehkäisyn kannalta:
    • T-piste ≤ -2,5 lonkassa, selkärangassa tai rannessa
    • Matala luutiheys (osteopenia, T-piste -1,0 – -2,5) ja kohonnut murtumariski (FRAX®-mallin mukaan lonkkamurtumariski ≥3 % tai suuri osteoporoosiin liittyvä murtumariski ≥20 %)
  • Toissijaisen ehkäisyn kannalta:
    • Lonkan tai selkärangan murtuma riippumatta luuntiheydestä
    • Olavarren, lantion tai rannen murtuma osteopenian omaavilla
    • Hoidon aloittamista tulisi harkita myös potilailla, joilla on vastaava murtuma ilman osteopeniaa
• Aloita antiresorptiivinen hoito denosumabin, teriparatidin, abaloparatidin tai romosotsumabin käytön lopettamisen jälkeen

Hoidon seuranta ja vasteseuranta

Seurantasuosituksiin kuuluvat:

• Suorita luuntiheysmittaus 1–2 vuoden kuluttua hoidon aloittamisesta tai muuttamisesta, ja tämän jälkeen tarpeen mukaan
• Useampia mittauksia voi olla perusteltua korkean riskin potilailla (useita murtumia, iäkkyys, erittäin matala luutiheys)
• Harvempia mittauksia voi olla perusteltua potilailla, joiden T-piste on lähellä normaalialuetta tai osteopenian alueella, ja joilla ei ole uusia murtumia hoidon aikana
• Lääkehoidon saaville potilaille:
  • Arvioi säännöllisesti murtumariskiä, potilastyytyväisyyttä, lääkkeen noudattamista ja hoidon tarvetta (väli vaihtelee lääkkeen mukaan)
  • Mittaa muutoksia luuntiheydessä selkärangassa ja/tai lonkassa; vaihtoehtoisesti ranne
  • Harkitse lääkityksen keskeyttämistä 5 vuoden suun kautta annettujen bisfosfonaattien ja 3 vuoden laskimonsisäisten bisfosfonaattien jälkeen potilailla, joilla ei ole enää kohonnutta riskiä (T-piste ≥ -2,5, ei uusia murtumia)
  • Kysy jokaisessa käynnissä mahdollisista sivuvaikutuksista ja huolenaiheista
  • Selvitä riski-hyöty-suhde: hoidon haittavaikutusten pieni riski verrattuna murtumien suureen riskiin ilman hoitoa

Lähteet

Alkuperäisen artikkelin otsikko: Kliinikon opas osteoporoosin ehkäisyyn ja hoitoon

Kirjoittajat: M.S. LeBoff, S.L. Greenspan, K.L. Insogna, E.M. Lewiecki, K.G. Saag, A.J. Singer, E.S. Siris

Julkaisu: Osteoporosis International (2022) 33:2049–2102

DOI: https://doi.org/10.1007/s00198-021-05900-y

Tämä potilasystävällinen artikkeli perustuu vertaisarvioituun tutkimukseen ja on kattava käännös alkuperäisistä kliinisistä suosituksista. Kysy aina terveydenhuollon ammattilaiselta henkilökohtaista neuvontaa.